Yleinen

JP Leppäluoto tulkitsee joululauluja kirkoissa ja konserttisaleissa

28 syyskuun, 2018

* Kiertue ulottuu Helsingistä Ouluun 30.11.-22.12.

Charon-, Harmaja- ja Raskasta Joulua -kokoonpanoista tunnettu tummaääninen laulaja JP Leppäluoto jatkaa viime vuoden Joulurauhaa-menestyskiertuettaan. Tämän vuotinen konserttisarja ulottuu Helsingistä Ouluun ja mukaan mahtuu niin kirkkoja kuin konserttisaleja. Matkaan hän starttaa 30.11. Iisalmen ravintolamiljööstä päätyen 22.12. Hämeenlinnan Vanajan kirkkoon.

Jokainen konsertti on uniikki
Kiertue on tuotettu pieteetillä. Mukana kulkee kaksi eri kokoonpanoa, joten konsertteihin valmistaudutaan treenaamalla kahdet eri sovitukset tutuista joululauluista. Sellisti Elias Kahilanja kitaristi Samuli Erkkilän kanssa Leppäluoto sovittaa tutut kappaleet sello-kitara-laulu -pohjalta ohjelmistoon. Kahilan ja Erkkilän ohella edelliseltä kiertueelta tuttu kokoonpano Erik Valkama (kitara), Netta Skog (hanuri), Jani Auvinen (rummut) on matkassa mukana tänäkin vuonna. Vaihtuvat kokoonpanot ilmoitetaan myöhemmin.
Ohjelmisto rakentuu tunnetuista joululauluista, jotka ovat saaneet uudet, nimenomaan sali- ja kirkko-olosuhteissa oikeuksiinsa pääsevät sovitukset.
”Konsertteja voi tulla katsomaan vaikka useamman, sillä jokainen niistä on omalla tavallaan uniikki”, Leppäluoto kommentoi.

Viime vuoden kiertue oli monella tapaa menestys. Yleisömäärät, tunnelma ja palaute olivat positiivisia, joten päätös tämän vuoden konserttisarjan toteutuksesta oli helppo tehdä. ”Konserteista jäi aivan huikea fiilis niin allekirjoittaneelle kuin koko orkesterille ja työryhmälle. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa ja näin laulajana on ihan parasta päästä ammentamaan sitä omaan tulkintaansa. Tuntui kuin yleisö ja orkesteri olisivat olleet yhtä, kun matkasimme liikutuksesta riemuun!”.

Nykyajan jouluperinteet
Leppäluoto toteaa suomalaisen kaipaavan joululta edelleen hiljentymistä, mutta myös vanhojen joulunviettotapojen tuulettamista. ”Näyttää siltä, että vastapainoa vanhalle haetaan konserteista. Siksi kirkot ovat mahtavan juhlavia ’areenoita’ tähän tarkoitukseen ja ihmiset ovatkin alkaneet löytää nuo huoneet myös varteenotettavina konserttipaikkoina, joissa hiljentyminen jouluun hoituu niin sanotusti samaan hintaan. Joulu on edelleen pyhä, jos niin haluaa, mutta sitä uskalletaan juhlia nykyään myös hieman rennommalla otteella”, JP sanoo.

Kiertueen alla JP Leppäluoto on työstänyt myös uutta materiaalia. ”Kellojen joulu” -kappale on kuunneltavissa https://youtu.be/JrzVOME1Pk4
Kappale on mukana Joulurauhaa-kiertueen ohjelmistossa.

Kiertueen lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa, Lipputoimistossa ja Raahesalin lipunmyynnissä. Konsertit ovat ikärajattomia lukuunottamatta Iisalmen Bar Gracevillen aloituskonserttia.

JP Leppäluoto: Joulurauhaa -konsertit
30.11 Iisalmi, Hotel Golden Dome (Lipputoimisto) K-18 ,LOPPUUNMYYTY
01.12 Jyväskylä, Kuokkalan kirkko (Ticketmaster), LOPPUUNMYYTY
14.12 Ylivieska, Akustiikka (Lipputoimisto), LOPPUUNMYYTY
15.12 Raahe, Raahesali (Raahesalin lipunmyynti), LOPPUUNMYYTY
16.12 Oulu, Areena Oulu (Ticketmaster)
19.12 Ylöjärvi, Ylöjärven kirkko (Ticketmaster), LOPPUUNMYYTY
21.12 Helsinki, Lähetyskirkko (Ticketmaster), LOPPUUNMYYTY
22.12 Hämeenlinna, Vanajan kirkko (Ticketmaster), LOPPUUNMYYTY

Liput:
Alkaen 22,50eur

Lipunmyynti:
www.ticketmaster.fi, www.lipputoimisto.fi, https://ticket.raahe.fi/ticketraahe/

Pressikuvat: http://www.dragonwhite.com/artisti/jp-leppaluoto/

www.dragonwhite.com
https://www.facebook.com/jpleppaluotoofficial/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Minni Kumpuvuori, p. 050 5171 671, minni@dragonwhite.com

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Yleinen

Kilpi-yhtyeen uhkea 15-vuotisjuhla alkaa – Taiteilija-single nyt ulkona!

16 huhtikuun, 2018

Bändi nähdään kesällä muun muassa Rockfestissä ja Sauna Classicissa

Kilpi julkaisi tänään paitsi esiintymisensä Rockfestissä, myös täydeltä laidalta raikavan Taiteilija-uutuussinglensä, joka on nyt tsekattavissa:https://open.spotify.com/album/4NhH6MfmD9kZIiTJt48Lzs?si=KRdFA5bVQg6qMG9pk2XM7g . Kappaleen radioensisoitto kuullaan vielä tänä iltana Radio Rockilla!

Vuosi 2018 on Kilpi-yhtyeelle erityinen, onhan kyseessä samalla yhtyeen 15-vuotisjuhlavuosi, jolloin juhlistetaan Sähkönsinistä Sinfoniaa -debyyttialbumia soittamalla sen kokonaisuudessaan läpi myöhemmin julkistettavilla klubikeikoilla. Albumin kappaleilla on myös huomattava osuus kesän festivaalikeikoilla, joista on nyt julkistettu 6. kesäkuuta Hyvinkään Rockfest sekä Tampereen Sauna Classic 13. heinäkuuta. Lisäksi yhtye julkaisee suoratoistopalveluihin remasteroidut versiot alkuvuosien levyistään.

Petteri Kilpi toteaa tietyn ympyrän nyt sulkeutuvan:

”Taiteilija-biisi on ex-vaimoni Eija Kilven ja mun yhteistuotokseni, ja samalla tavalla aikoinaan potkaistiin koko Kilpi liikkeelle, kun teimme Nerokasta Ikävää -biisin, joka päätyi radioihin soittoon ja siitä homma lähti rullaamaan.”

”Eijahan on sellainen maalaileva eskapisti, joten lyriikoiltaan tämä on tuttua Eijaa, heh. Tästä tuli minusta ihan älyttömän hyvä veisu, ja tietysti jokainen ukko bändistä omalla briljantilla ammattitaidollaan toi loppusilauksen kappaleen kuulokuvaan ja sovitukseen”, biisin säveltäjä Petteri jatkaa.

Kilpi vuosimallia 2018 on:
Taage Laiho, laulu
Petteri Kilpi, kitara
Elmo Karjalainen, kitara
KB Laaksonen, basso
Jussi Kattelus, rummut

www.facebook.com/kilpiofficial
IG: @kilpiofficial

Lisätiedot ja yhtyeen haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com

Yleinen

LAZY BONEZILTA UUTTA MUSIIKKIA VIDEON KERA, ALBUMI ENSI VUODEN ALUSSA

13 huhtikuun, 2018

Melodisen heavy metalin asiaa ajava kuopiolais-kajaanilais-oululais-sonkajärveläinen Lazy Bonez on ollut enempi vähempi hiljaa reilut pari vuotta, mutta tänä aikana on valmisteltu seuraajaa vuonna 2015 ilmestyneelle ”Alive”-kakkosalbumille. Ensimmäinen näyte alkuvuodesta 2019 julkaistavasta kolmosalbumista onkin ”Calling the Wild” -niminen kappale, joka julkaistaan nyt niin digisinglenä kuin lyriikkavideonakin.

”Calling the Wildin synnyttäminen jo pari vuotta sitten avasi jonkinasteisen sävellyslukon sekä minulta että bändimme kitaristilta Mikolta. ”Alive”-albumin jälkeen meistä tuntui, että uusia sävellyksiä ei vaan tule, ja kun väkisin ei biisejä kannata tehdä, pitää niiden antaa tulla kaikessa rauhassa ajan kanssa.

Kappaleen tempohan on varsin rauhallinen ja se on varmasti myös hitain biisi tulevalla albumilla. Kyse ei ole kuitenkaan mistään slovarista, vaan ennemminkin taistelutahtoa ja uskoa kriiseistä selviytymiseen henkivästä teoksesta. Vaikka en tietoisesti kirjoitakaan sanoituksia omasta elämästäni, niin jotain heijastumia omista tunnetiloistani sanoituksiin aina väistämättä päätyy. Mutta näinpä tilanne taitaa olla useimmilla tekstittäjillä, elämästähän lauluissa usein kerrotaan ja niin myös Calling the Wild -biisissä”, yhtyeen basisti Jaakko Kauppinen avaa kappaleen taustoja.

Kuopiolaisen valokuvaajan Jussi Hevanderin tekemä lyriikkavideo ”Calling the Wild -biisiin on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=0kUCOUoPF1Y

Lazy Bonez keikalla ensi kesänä Laukaan Peurungassa järjestettävällä John Smith Rock Festival -tapahtumassa 20.7.2018

KOKOONPANO
Tommi ”Tuple” Salmela – laulu
Heikki Polvinen – koskettimet
Janne Tolsa – koskettimet
Topi Kosonen – rummut
Jaakko Kauppinen – basso
Mikko Niiranen – kitara
Markku Mähönen – kitara

DISKOGRAFIA
Vol. 1 (E·X·R Metal 2013)
Alive (E·X·R Metal 2015)

https://www.facebook.com/LazyBonezOfficial

Yleinen

PSYCHEWORK JULKAISEE UUDEN KAPPALEEN TULEVALTA ALBUMILTA, KIERTÄÄ SUOMEA LOPPUKEVÄÄSTÄ

9 maaliskuun, 2018

Melodisen metallin iskujoukko Psychework julkaisee 9. maaliskuuta Fury and the Beast –nimeä kantavan kappaleen tulevalta levyltään. Viime vuoden lopulla julkaistujen Siegen ja Ghost Patrolin jälkeen Fury and the Beast tuo ”jotain uutta ja jotain lainattua” bändin äänimaisemaan, sillä singlellä kuullaan myös viraali-ilmiöstä maailmanlaajuiseen suosioon lennähtäneen Steve ’N’ Seagullsin hanuristi Wild Till Hiltusen kädenjälkeä.

”Musiikillisesti aika villi raita, joka kertoo tositarinaa sadistisista rakastavaisista keskellä Idänhumalaa”, laulaja Antony Parviainen valottaa kappaleen luonnetta.

Fury and the Beast on kolmas single Psycheworkin 20.4.2018 Ranka Kustannuksen kautta julkaistavalta albumilta. Bändi myös kiertää Suomea loppukeväästä, osalla keikoista mukanaan Thaurorod, ja Jyväskylän keikalla Kamara.

Psycheworkin tulevat keikat:

21.04. Lutakko, Jyväskylä (w/ Kamara)
27.04. Crafters, Hyvinkää (w/ Thaurorod)
04.05. Jack The Rooster, Tampere
18.05. Virgin Oil, Helsinki (w/ Thaurorod)
16.06. Ykän Pubin Metallifestival, Oulu
30.06. Hurmos Pub, Äänekoski

Psychework official website: http://www.psychework.com/
Psychework on Facebook
Psychework on Instagram
Psychework on YouTube
.
Stream Fury and the Beast by Psychework on Spotify:

 

Yleinen

JP LEPPÄLUOTO JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE

25 lokakuun, 2017

Charon-, Harmaja- ja Raskasta Joulua –kokoonpanoista tunnettu tummaääninen laulaja tulkitsee rakastettuja joululauluja niin kirkoissa kuin konserttisaleissa 12.-22.12.

Suomen karismaattisimpiin ääniin lukeutuva JP Leppäluoto tekee joulukuussa Joulurauhaa-konserttikiertueen. Charon- ja Harmaja -yhtyeistä sekä Raskasta Joulua -kiertueilta tunnettu laulaja esittää yleisön rakastamia joululauluja 12.12. alkaen Kuopion musiikkikeskuksessa, Iisalmen Gracevillessä, Raahen kirkossa, Seinäjoen Törnävän kirkossa, Kokkolan Snellman-salissa, Hämeenlinnan Vanajan kirkossa ja Helsingin Lähetyskirkossa.

Luvassa on herkkiä ja syvällisiä tulkintoja tutuista, joulun tunnelmaan valmistavista lauluista. ”Joululauluissa ja niiden esittämisessä on jokin aivan erityinen tunnelma ja lataus. Ollaan suuren juhlan ja eräänlaisen tilinpäätöksen äärellä. Tullaan sinuiksi ja tehdään rauha eletyn vuoden kanssa, pysähdytään saman juhlan äärelle. Sovittamissamme joululauluissa soi suomalainen kaiho ja ilojemme riehakkuus!”, Leppäluoto kommentoi.

”Joulurauhaa henkivän konsertti-illan laulutulkinnat hiipivät ihon alle. Sen myötä on mukava rauhoittua joulunviettoon”, kommentoi kiertueen tuottaja Minni Kumpuvuori Ohjelmapalvelu DragonWhite Oy:stä. Lippuja kiertueen konsertteihin on vielä jäljellä.

JP Leppäluoto: Joulurauhaa -konsertit:

12.12. Kuopio,Musiikkikeskus (Lippupiste)
13.12. Iisalmi, Graceville (Lipputoimisto)
15.12. Raahe, Raahen kirkko (Raahesalin lipunmyynti, Ticketmaster)
16.12. Seinäjoki, Törnävän kirkko (Ticketmaster)
19.12. Kokkola, Snellman-sali ( Lipputoimisto)
20.12. Hämeenlinna, Vanajan kirkko (Ticketmaster)
22.12. Helsinki, Lähetyskirkko (Ticketmaster)

Liput:
Alkaen 27eur

Lipunmyynti:
www.ticketmaster.fiwww.lippu.fiwww.lipputoimisto.fihttps://ticket.raahe.fi/ticketraahe/
Pressikuvat:

http://www.dragonwhite.com/artisti/jp-leppaluoto/

www.dragonwhite.com
https://www.facebook.com/jpleppaluotoofficial/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Minni Kumpuvuori, p. 050 5171 671, minni@dragonwhite.com

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Yleinen

MARCO HIETALA, JP LEPPÄLUOTO JA ARI KOIVUNEN YHDISTÄVÄT ÄÄNENSÄ – POWERLESS TRIO KONSERTTISALEISSA TAMMI-HELMIKUUSSA!

27 syyskuun, 2017
  • Kolmikko kiertueella versioimassa tunnettuja klassikoita ja laittamassa toistensa biisit uuteen uskoon
  • Lipunmyynti alkaa tänään torstaina 28.9.2017

Suomalaisten metalliäänien unelmakokoonpano on syntynyt. Voimansa yhdistävät Tarotista ja Nightwishistä tunnettu Marco Hietala, Charonin ja Harmajan riveistä sekä teatterilavoilta tuttu JP Leppäluoto sekä Amoralin kultakurkku Ari Koivunen.

Kolmikko on viettänyt viime aikoina vapaa-aikaa yhdessä. Musisointi on luonnollisesti ollut vahvassa roolissa ja nyt maamme eturivin metallilaulajat ovat päättäneet suoda tuloksia julki myös kuulijoille.
Homma alkoi kuulostaa kolmestaan niin hyvältä, että päätimme lähteä esittämään tekosiamme yleisöllekin”, sanoo Leppäluoto.

Kokoonpanosta löytyy runsaasti lauluvoimaa ja harjoituksia todistaneet ovat olleet yhtä mieltä siitä, että trio kuulostaa paikoin häkellyttävän isolta. Livesetti tulee olemaan läpileikkaus kaverusten elämän varrella karttunutta musiikillista historiaa ja nykyisiä suosikkeja omia tuotantoja unohtamatta. Trio lupaa tehdä kaikista biiseistä itsensä näköisiä ja kuuloisia, keinoja kaihtamatta ja lauluvoimaa säästelemättä.

Matkaan lähtee orkesteri, jonka jäsenet ovat tunteneet toisensa toistakymmentä vuotta. Leppäluoto kuvailee kollegoitaan: “Molemmissa herroissa asuu sopiva määrä pikkupoikaa, joka haluaa tutkia uusia juttuja avoimin mielin! Marco on hyvin analyyttinen kaveri, jolla täytyy tavallaan olla kaikki palikat ojennuksessa, mutta rennolla meiningillä. Ari ottaa arjessa rennosti, mutta on töissä hyvin pedantti ja haluaa pitää suunnitelluista asioista kiinni. Minä keskityn sekoittamaan Marcon palikat ja hämmentämään Arin suunnitelmat, se on pyhä tehtäväni”.

Powerless Trion kiertue alkaa tammikuussa Raahesta ja päättyy helmikuussa Kuopioon. Matkan varrelle osuvat Suomen isoimmat kaupungit Helsingistä Ouluun ja Tampereelta Mikkeliin. Lipunmyynti kiertueen konsertteihin alkaa tänään torstaina 28.9. klo 9.00.

Powerless Trion konserttikiertue 2018:

25.01 Raahe, Raahesali (Raahesalin lipunmyynti)

26.01 Iisalmi, Eino Säisä-sali (Lipputoimisto)

27.01 Oulu, Madetojan sali (Ticketmaster)

01.02 Lahti, Sibeliustalo (Lippupiste)

02.02 Mikkeli, Mikaeli (Ticketmaster)

03.02 Jyväskylä, Paviljonki (Ticketmaster)

07.02 Helsinki, Savoy-Teatteri (Lippupiste)

08.02 Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)

09.02 Kuopio, Puikkari (Liveto, K-18)

Kaikki oikeudet muutoksiin pidetetään.

Liput:

Alkaen 26 eur

Lipunmyynti:

www.ticketmaster.fi
www.lippu.fi
www.lipputoimisto.fi
https://ticket.raahe.fi/ticketraahe/

https://liveto.fi/fi/

www.tiketti.fi

Pressikuva ja lisätiedot:

http://www.dragonwhite.com/artisti/jp-leppaluoto-ari-koivunen-marco-hietala-powerless-trio/

https://www.facebook.com/powerlesstrio/ 

https://www.facebook.com/DragonWhiteAgency/

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Ohjelmapalvelu Dragonwhite Oy, Minni Kumpuvuori, 050 5171671, minni@dragonwhite.com

Yleinen

JP Leppäluoto: Joulurauhaa

26 kesäkuun, 2017

Suomen sympaattisimpiin ja karismaattisimpiin miessolisteihin lukeutuva JP Leppäluoto tekee tänäkin vuonna muutaman oman joulukonserttinsa joulun alla. Luvassa on herkkää ja syvällistä tulkintaa tutuista joululauluista.

”Joululauluissa ja niiden esittämisessä on jokin aivan erityinen tunnelma ja lataus. Ollaan suuren juhlan ja eräänlaisen tilinpäätöksen äärellä. Tullaan sinuiksi ja tehdään rauha eletyn vuoden kanssa, pysähdytään saman juhlan äärelle. Sovittamissamme joululauluissa soi suomalainen kaiho ja ilojemme riehakkuus! ” -JP-

JP Leppäluoto on tullut tutuksi suurelle yleisölle muun muassa Charon– ja Harmaja-yhtyeistä ja Raskasta Joulua -kiertueelta.

Joulukonsertit:

12.12Kuopio,Musiikkikeskus(Lippupiste)

13.12 Iisalmi, Graceville ( Lipputoimisto)
15.12 Raahe, Raahen kirkko ( Raahesalin lipunmyynti, Ticketmaster)
16.12 Seinäjoki, Törnävän kirkko ( Ticketmaster)
19.12 Kokkola, Snellman-sali ( Lipputoimisto)
20.12 Hämeenlinna, Vanajan kirkko ( Ticketmaster)
22.12 Helsinki, Lähetyskirkko ( Ticketmaster)

Lipunmyynti alkaa tiistaina 27.06.2017, klo 09.00

Lipunmyyntipaikat: www.ticketmaster.fi, www.lippu.fi, www.lipputoimisto.fi, https://ticket.raahe.fi/ticketraahe/

Pressikuvat: http://www.dragonwhite.com/artisti/jp-leppaluoto/

www.dragonwhite.com
https://www.facebook.com/jpleppaluotoofficial/

Lisätiedot, haastattelut:
Minni Kumpuvuori, 050 5171 671,
minni@dragonwhite.com

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Yleinen

Netta Skog artistirosteriimme

16 kesäkuun, 2017

Ensiferumin haitaristi Netta Skog taikoo haitaristaan erilaisia heavy-covereita, poppia, rokkia ja luo kuulijalle aivan uuden maailman haitarista.
Tämä digihaitarin maailmanmestari täydentää soundiaan vielä omalla laulullaan, joten monipuolinen musiikin ilta on taattu!

Netta on ainut laatuaan Suomessa, joten tätä ette halua missata!
Toivotamme upean Netta Skogin tervetulleeksi Ohjelmapalvelu Dragonwhitelle.

https://www.facebook.com/nettaskogofficial/

Keikat: Minni@dragonwhite.com, +358505171671

Management: Hannamari.peiju(@)gmail.com, + 358400623672

Yleinen

Jarkko Aholan Helsingin 6.10-päivän Hauras-konsertti peruuntuu, uutena konserttina Kuusankoskitalo 29.09.2017

2 kesäkuun, 2017

Jarkko Aholan Helsingin 6.10. -päivän Hauras-konsertti
peruuntuu aikataulujen muutosten takia. Lipunostajia
pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan
31.7.2017 mennessä. http://www.lippu.fi/palautus

Todella ikävää joutua tekemään tällainen peruutus, koska Savoy on itselleni todella tärkeä konserttisali ja tiedän että lippuja ehti mennä jo reilusti kaupaksi. Pahoittelut omasta puolestani tämän aikataulumuutoksen johdosta, joka onneksi kuitenkin tuli ilmi näinkin pian. Kiitos kärsivällisyydestänne”, Jarkko kommentoi.

Myyntipisteistä lipun ostaneet voivat hakea lipun hinnan
takaisin samasta myyntipisteestä josta se on ostettu.
Mikäli myyntipisteessä käynti on mahdoton, liput voi
postittaa Lippupisteelle alla olevien ohjeiden mukaan.

R-kioskilta lipun ostaneet ja puhelinmyynnistä
tai verkkokaupasta kirjelipun tilanneet (toimitus postitse)
saavat lipun hinnan takaisin palauttamalla lipun
yhteystietoineen ja tilinumeroineen postitse
Lippupisteelle osoitteeseen:

Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kalevantie 2 (B-talo)
33100 Tampere

Verkkokaupasta printtilipun ostaneet voivat lähettää
nimensä ja tilausnumeronsa osoitteeseen
peruutukset@lippu.fi. Aihekenttään ”Tapahtuman nimi”
+ palautus

Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta.

PERUUNTUNUT KONSERTTI:
Jarkko Ahola -Hauras kiertue
pe 06.10.2017 Savoy-teatteri, Helsinki

Tapahtumanjärjestäjä ja Lippupiste pahoittelevat
peruutusta.

Uusi Hauras-konsertti syksyn kiertueeseen:
Kouvola, Kuusaasali 29.09.2017 tulee lisänä
Hauras-kiertueeseen, liput tulevat myyntiin Ticketmasteriin
tiistaina 06.06.2017, klo 09.00. ( www.ticketmaster.fi )

Yleinen

Jarkko Aholan Hauras-kiertue jatkuu syksyllä

31 toukokuun, 2017

* Neljä konserttisalia syyskuussa 2017

* Lipunmyynti alkaa 01.06.2017, klo 09.00

Jarkko Aholan keväällä kulkenut ja koskettanut sekä salit täyttänyt Hauras-kiertue saa jatkoa syksyllä 2017 muutaman konserttisalin voimin.

”Hauras-kiertueen saama hieno vastaanotto ja konserttien lämmin tunnelma oli jotain ennenkokematonta, joten päätimme jatkaa vielä minikiertueen verran tällä mainiolla ohjelmistolla ja sovituksilla”, kertoo Ahola.

”Mietin mikä sana kuvaisi esittämääni musiikkia ja tulkintojani lähivuosilta. Yksi näistä sanoista oli ”hauras”. Se kuulostaa hyvältä, ja antaa ohjenuoran, kun valitsemme ja sovitamme ohjelmistoa. Tarkoitukseni on omaan tyyliini esittää kappaleita, joista pidän ja joihin koen, että minulla on annettavaa. Genrerajoja nämäkään konsertit eivät tule tuntemaan. Tunnelma tulee olemaan välillä voimakas, välillä intiimi ja… niin, kenties hauraskin”, Ahola jatkaa.

Jarkko Ahola on yksi Suomen arvostetuimmista laulajista. Vuoden 2015 Tähdet, tähdet -ohjelman jälkeen hän teki yhtyeensä kanssa 22 My Way -konserttia ympäri Suomen. Kaikki konsertit olivat jo ennakkoon lähes loppuunmyytyjä. Karismaattisen Aholan uraan kuuluu mm. kulttimaineen saanut ja Suomea Euroviisuissakin edustanut Teräsbetoni, sukunimeään kantava AHOLA -yhtye, Raskasta joulua ja Northern Kings -projektit sekä tietenkin Ave Maria -levyn myötä alkanut sooloura. Aholan meriittilistalta löytyy lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Viimeisimmän kultalevynsä hän sai marraskuun lopulla julkaistusta Romanssi-levystään.

Yleisön palautetta:

”Jarkko Aholan uskomatonta ääntä ei voi kuin ihmetellä! Mikä nautinto! Elämys! Nautinnollinen hetki romantiikan ja haurauden äärellä! Ihana Jarkko ja ainutlaatuinen ääni! Laaja-alaisuus ihastuttaa ja ihmetyttää! Kiitos! ”
”Huikea esiintyjä, mahtava ääni. Tekee jokaisesta laulusta paremman kuin alkuperäinen versio. Laulua voisi kuunnella aamusta iltaan taukoamatta. Esitys oli kevään kohokohta.”

Hauras-konsertit:­­
la 16.09 Mikkeli, Mikaeli (Ticketmaster)
pe 22.09 Hämeenlinna, Verkatehdas ( Ticketmaster)
la 23.09 Kuopio, Musiikkikeskus ( Lippupiste)
pe 29.09 Kuusankoski, Kuusaasali ( Ticketmaster), LOPPUUNVARATTU
pe 06.10 Helsinki, Savoy-teatteri (PERUTTU)

Lipunmyynti: www.ticketmaster.fi , www.lippu.fi

Aikataulu:
Ovet klo 18.00
Showtime 19.00
Kesto noin 2 h sis. väliajan

Pressikuvia:
www.dragonwhite.com
www.jahola.com

Lisätiedot ja haastattelut:
Minni Kumpuvuori, 050 5171 671, minni@dragonwhite.com

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.