Jarkko Ahola yhtyeineen ja DragonWhite Oy kiittävät yleisöä ja yhteistyökumppaneita juuri päättyneen My Way -kiertueen johdosta. Salit olivat täynnä ja tunnelma katossa jokaisessa kaupungissa Oulusta Helsinkiin.
”Välillä oli vaikea uskoa todeksi, että joka kerta kun astuimme lavalle, oli vastassa runsaslukuinen, läsnäoleva ja vastaanottavainen yleisö. Aivan mahtava fiilis jäi jokaisesta konsertista. Tähän voi todeta vain että: kiitos”, kertoo Ahola kiertueen tunnelmista.
”Kuopion Musiikkikeskus, Tampere-talo, Helsingin Savoy-teatteri, Oulun Madetojan sali, Lahden Sibeliustalo ja Jyväskylän Paviljonki olivat loistavia paikkoja ensimmäisen My Way -kiertueen järjestämiseen. Hienoja ja isoja konserttisaleja, joissa Jarkon esiintymiset pääsivät musiikillisiin oikeuksiinsa” , kommentoi Minni DragonWhitelta.