ILKKA ”Danny” Lipsanen, 72, on ehdottomasti yksi Suomen musiikkimaailman merkittävimpiä ja menestyneimpiä esiintyviä artisteja kautta aikain. Danny olisi jo eläkeiässä, mutta tahti ei ole ainakaan näillä näkymin hidastunut lainkaan.
– Niinhän sitä sanotaan, että elämästä ei voi jäädä eläkkeelle, mies toteaa.
MUUSIKON kesä on sujunut mukavasti kesäfestivaaleilla ja nimikkoelokuvaa kuvatessa. Dannysta kertova, dokumentaarinen musiikkielokuva tulee ensi-iltaan syksyn aikana. Elokuvan nimi on osuvasti Iso-D.
Kiirettä pitää muutenkin, sillä Danny tekee 13 vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa uuden, täyspitkän albumin. Muusikon omien sanojen mukaan levyn sisältö tulee olemaan ”puhdas Danny-tuote”, eli albumilla ei ole muita laulajia hänen itsensä lisäksi.
Levyn taustalla on vaikuttava joukko musiikkimaailman henkilöitä. Musiikintekijänä on Esa Nieminen, maineikas säveltäjä ja muusikko, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Katri Helenan ja Paula Koivuniemen kanssa.
– Kappaleet ovat melodisia, hyvällä menolla varustettuja, tuliteriä lauluja. Mukana on balladeja, countrya ja rock’n rollia. Tämä on ollut vaativa projekti, Danny kuvailee.
– Elämäni aikana 96 kappalettani on noussut soitetuimpien kappaleiden listoille. Nyt on yksi mahdollisuus siihen, että sellaisia kappaleita tulee lisää.