PUOLIKUU

Puolikuu on takaisin!

Kun Puolikuun alkuperäinen laulaja, lauluntekijä Kari Pesonen keväällä 2019 siirtyi ajasta ikuisuuteen, “Tähdenlennon taa” – yksi luku suomalaista pop-musiikin historiaa päättyi traagisesti.

Se oli kamalaa. Meni ystävä ja bändi.

Joulukuussa 2024 soitin Kai Jämsälle, Puolikuun perustajajäsenelle ja lauluntekijälle, olisiko hän kiinnostunut kokeilemaan jos Puolikuun saisi soimaan uudelleen?

Ja vaikka aluksi pelottikin kovasti, miten yleisö ottaisi meidät vastaan, niin nopeasti saimme huomata miten lämmöllä ihmiset lähtivät mukaan, tanssien, bilettäen ja nauttien nostalgisesta musiikista.

Tule tanssimaan ja kokemaan kaikki Puolikuun suurimmat hitit suoraan 90-luvulta, miksattuna sopivien covereiden kanssa!

“Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee” – tule mukaan, tänä iltana kreisibailataan, “Ota minut nyt, ota vaikka väkisin…” – tannertöminä on taattu, luvassa kovaa pörräystä. “Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin…” – mutta ei keikan viimeiset minuutit, takaan sen, jäät kaipaamaan lisää!

Ja tähän se loppuu jälleenkin: “Hyvät naiset ja herrat, vaikka kello ei ole vielä paljon mitään, minun on sanottava teille, että – Tänä yönä on saatava jotakin aikaan….”

Tuleppa ihmettelemään meininkiä keikalle!

Älä missaa tätä, missaa ennemmin vaikka MacGyver, luvassa unohtumaton ilta nostalgian nälkääsi ruokkimaan.

Nähdään keikalla!

T. Luri / Puolikuu

 

 

Videoita: https://www.youtube.com/@Puolikuu-official

Kuvaaja: Juho Jukkola

 

Tekninen: PUOLIKUU-RAIDERI 

 

TIEDOSTOT:

Mikäli tiedostoja halutaan käyttää muuhun, kuin DW:n kautta myytyyn ohjelmaan, on siihen pyydettävä lupa DragonWhite Oy:ltä

 

Keikkamyynti:

Minni@dragonwhite.com , 0505171671

Keikkakalenteri:

Date City Venue Country
25.07.26 Ruovesi Laivaravintola Katrina Finland
31.07.26 Nilsiä Hophaus Tahko Finland
01.08.26 Hirvensalmi Sataman Herkku Finland
07.08.26 Äänekoski Elovapina Festivaalit Finland
08.08.26 Korpilahti Korpilahden Olkkari Finland
14.08.26 Lieto The Jams Bar & Spa Finland
15.08.26 Luvia Paat Pub Finland
22.08.26 Kajaani Linna Club Finland
05.09.26 Ruka Zone Finland
12.09.26 Yksityistilaisuus Finland
27.11.26 Iisalmi Irish Bar O´Nellys Finland
30.01.27 Kalanti Ravintola Bluetime Finland
12.03.27 TBA Finland
13.03.27 TBA Finland
10.04.27 TBA Finland
23.07.27 TBA Finland

Subscribe: RSS | iCal