MARION RUNG on suomalainen laulaja, joka on menestyksekkäästi esiintynyt jo yli 60 vuotta.

Erityisesti Marion muistetaan menestyksestään Suomen euroviisuedustajana 1962 ja 1973, sekä kaksinkertaisena Sopotin laulukilpailun voittajana. Vuonna 1980 Sopotissa voitto tuli laululla ”Hyvästi yö”, josta on vuosien varrella muodostunut yksi Marionin suosituimmista lauluista. Marion saavutti 1970 -luvulla suosiota Suomen ulkopuolellakin, kun ”El Bimbo”, ”Kylähäät” ja ”Señorita por favor” nousivat listoille niin Suomessa, kuin Saksan liittotasavallassa. ”El Bimbo” -albumista Marion on saanut platinalevyn.

Marion on myös yksi Suomen ravintolashow -ohjelmien uranuurtaja 1960 -luvulta lähtien.

Vuosina 1961–2015 Marion on levyttänyt omien laskujensa mukaan 400 laulua.

Press:
Manageri Eeva Malin
Tel. +358 44 5544 741
E-mail: eeva.afk@gmail.com

 

Keikat: Minni Kumpuvuori

 

Keikkakalenteri:

Ei vahvistettuja esiintymisiä tällä hetkellä.