SANI

Sani on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-artisteista, jonka tarttuvat hitit ja vahva tulkinta tekevät jokaisesta keikasta elämyksen. Hänen musiikkinsa yhdistää modernin popin, samaistuttavat lyriikat ja energisen soundin, joka toimii erinomaisesti niin klubeilla, festivaaleilla kuin yritystapahtumissakin.
Lavalla Sani on karismaattinen ja varma esiintyjä, joka ottaa yleisön haltuun ensisävelistä lähtien. Keikat ovat dynaamisia kokonaisuuksia, joissa kuullaan hänen vanhempia tunnetuimpia kappaleitaan sekä tuoretta tuotantoa – tunnelmasta toiseen saumattomasti kulkien.

Sani tunnetaan Aikakone -yhtyeen solistina. Hänen sanoittamia biisejään ovat mm. Neiti Groove, Odota ja Tuhat yötä. Sani on myös laulanut useita duettoja suomalaisten artistien kanssa. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa musikaaleissa ja teattereissa ja ollut mukana Vain Elämää -televisiosarjassa 2018, sekä Farmilla 2022. Uusimpana valloituksena hän oli mukana Petollisten kolmannella kaudella. Sani on julkaissut kolme albumia. Uusin single kantaa nimeä Muistuta Mua.

Sani on Aikakoneen matkan sivussa tehnyt soolouraa jo vuodesta 2007. Pitkäsoittoja on kerääntynyt jo kolme ja sinkkujulkaisut ovat keikkuneet hyvin Radio Suomen listojen kärjessä. Soolotuotanto tunnetaan mm. biiseistä: ” Jää”, ” Euforia” , ” Kaunis” ja viimeisimpänä ” Muistuta mua” .

DANCE WITH SANI
Vain elämää -ohjelmasta tutut biisit saavat myös nyt paikkansa kun dance-pohjalta lähtevä duo pääsee esittämään biisejä kansalle.

Duoon tuo maustetta tällä kertaa rytmipolitiikasta vastaava Samuli Erkkilä. Loopperilla ja synasoundeilla saadaan bileet käyntiin.

 

Kuvat: pultsiphoto

Spotify:

Kaunis:

 

Euforia:

 

TIEDOSTOT:

Mikäli tiedostoja halutaan käyttää muuhun, kuin DW:n kautta myytyyn ohjelmaan, on siihen pyydettävä lupa DragonWhite Oy:ltä

 

Myyjä: Minni Kumpuvuori

Keikkakalenteri:

Date City Venue Country
04.04.26 Enonkoski Enonkosken Kartano Finland
Dance with Sani
18.04.26 Sotkamo Ravintola Kantis Finland
Dance with Sani
01.05.26 Ruka Zone Finland
Dance with Sani
02.05.26 Iisalmi Irish Bar O´Nellys Finland
Dance with Sani
06.06.26 Yksityistilaisuus Finland
07.06.26 TBA Finland
feat.
08.07.26 Pieksämäki Pieksämäen iltatori Finland
klo 17.00
30.07.26 TBA Finland
11.09.26 Ruka Zone Finland
Dance with Sani

Subscribe: RSS | iCal